Hjallis Harkimo

Tasavallan Presidentti

1. Erilainen presidentti

Yrittäjä. Olen tekijä, joka tarttuu toimeen ja saa asioita aikaiseksi. Näytöt puhuvat puolestaan. Politiikassa on kyse halusta rakentaa parempaa tulevaisuutta. Kun perinteiset puolueet eivät tähän pystyneet, perustin uuden puolueen. Siksi olen puheenjohtaja ja kansanedustaja. Siksi olen ehdolla presidentiksi. 

Politiikka on tärkeä osa elämää, mutta elämä ei ole osa politiikkaa.

Politiikan tarkoitus on rakentaa eikä rikkoa. Ihmisten hyvinvointi perustuu yrittämiseen ja kovaan työhön ja niitä pitää arvostaa myös jatkossa. Työllä ja yrittämisellä pienestä ja köyhästä maasta on yhdessä rakennettu hyvä paikka elää. Sitä ei pidä tuhota. Sitä pitää tukea ja kannustaa. Se on ihmisten hyvinvoinnin kivijalka.

2. Suomesta

Suomi ja Sisu. Suomen asema on muuttunut. Olemme tärkeä osa Natoa ja EU:ta ja turvallisuudessa Yhdysvallat on tärkein liittolaisemme. Yhä vahvemmassa Pohjolassa olemme luotettavin kumppani.

Suomeen ja suomalaisiin voi aina luottaa. Mitä hankalammat ajat, sitä yhtenäisemmin Suomi toimii. Sitä kutsutaan Sisuksi. Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa Suomi on henkisesti luotettavin ja vahvin lenkki.

Hereillä pitää silti olla.

Suomalaisten maanpuolustustahto on ainutlaatuista maailmassa. Siitä pitää huolehtia ja sitä pitää vahvistaa.

3. Nuorten presidentti

Minulla on kolme poikaa. He ovat minulle tärkeimmät ihmiset maailmassa. Haluan toimia niin, että Suomi on myös jatkossa heille hyvä paikka elää, opiskella, yrittää ja tehdä töitä.

Nuorissa on tulevaisuus. Heille pitää luoda uskoa tulevaan niin, että kaikilla on mahdollisuus pärjätä ja menestyä. Yksilön vapaus tuo mukanaan vastuun. Työn ja yrittämisen arvostus pitää palauttaa. Nuoria pitää kannustaa perustamaan perheitä.

4. Ulkopolitiikka

Suomen on valmistauduttava pärjäämään yksin. Se on kaiken perusta. Puolustusliiton jäsenyys ja kaikki kumppanuudet ovat tärkeitä, mutta omista asioista pitää huolehtia itse, koska ei niistä kukaan muu pidä huolta. Sen ovat Suomi ja suomalaiset oppineet.

Suomi ensin. Suomen etuja on ajettava sekä Natossa että EU:ssa. Presidentin ja pääministerin yhteistyön pitää olla saumatonta.

Ehdokkaista olen ainoa puolueen puheenjohtaja ja olin ainoana mukana tasavallan presidentin, puhemiehen ja pääministerin kutsumissa Nato-ryhmissä eli parhaan saatavilla olevan tiedon piirissä. Vain tieto voi olla päätösten pohjana. Venäjän suhteen on varauduttava kaikkeen.

5. Ilmastonmuutos - maapallon suurin uhka

Ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää suhtautua äärimmäisen vakavasti. Se on koko maailman väestön ja maapallon suurin uhka. Olen ehdokkaista ainoa, joka on toiminut yrittäjänä ja tehnyt työtä monissa yrityksissä. Vihreää siirtymää viedään eteenpäin juuri yrityksissä ja siksi kokemukseni on erittäin tärkeää.

Ilmastonmuutoksen seuraukset eivät voi tulla yllätyksenä. Niihin pitää varautua kaikkien ja kaikin keinoin. Koronassa nähtiin, että meillä pitäisi olla erilaisten kriisien varalta strateginen nyrkki, jolla olisi kaikki langat käsissään.

Meillä pitäisi olla kaikkia suomalaisia koskevat kutsunnat. Näin saisimme koko kansan voimavarat käyttöön. Osa ikäluokasta suorittaisi aseellisen palveluksen ja osa muuta yhteiskunnan kannalta hyödyllistä.

Suomen kokonaisturvallisuus ja suomalaisten yhteenkuuluvuus lisääntyisivät, kun ihmisiä koulutettaisiin eri tehtäviin, myös muihin kuin sotilaallisiin. Näin viranomaisilla olisi heti käytössään tarvittavaa reserviä.

Ilmastonmuutos aiheuttaa tulevina vuosina erittäin todennäköisesti kriisin, johon meidän pitäisi valmistautua jo nyt.

6. Talous on paras puolustus

Taloudellinen itsenäisyys on yhtä tärkeää kuin ulkoinen ja sisäinen turvallisuus.

Suomi on itsenäinen valtio ja suomalaiset haluavat päättää omista asioistaan. Sen takia talous on pantava kuntoon. Suunnitelmat ovat olemassa ja ne pitää nyt toteuttaa. Muuten tänne tulevat muut kertomaan kuinka meidän pitää yhteiskuntaamme rakentaa.

Nykyinen julkisen talouden meno on holtitonta, itsekästä ja lyhytnäköistä. Velkarallin on loputtava. Suomi on jätettävä seuraaville sukupolville paremmassa kunnossa. Emme voi enää syödä lastemme ja lastenlastemme pöydistä.

Työnteko ja yrittäminen pitää saada kannattavaksi. Talouden saaminen kuntoon vaatii aivan uuden vaihteen.

Siitä minulla on näkemys.

Koko kansan Hjallis

Hjallis Harkimo on purjehtinut Atlantin yli ja maailman ympäri, rakentanut lähiöitä ja perustanut oman puolueen. Hän on myös kolmen pojan isä ja paljon muuta.

Mies, joka tekee valtavasti töitä tavoitteidensa eteen. Äärimmäisen rehellinen ja uskaltaa puhua suoraan. Helposti lähestyttävä. Perhekeskeinen ihminen ja valmis tekemään kaikkensa läheistensä auttamiseksi. Poliitikko, joka haluaa saada aikaan muutoksia koko kansan hyväksi. Muun muassa näillä sanoin Hjalliksen pojat ja hänen läheiset ystävänsä kuvailevat miestä.

Vaikka Hjallis on paljon esillä ja hänestä myös kirjoitetaan mediassa, moni ei miestä kuitenkaan tunne. Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua.

Lue lisää Hjalliksesta

Lue lisää Hjalliksesta

Läheisten kertomana

Poliitikkona

Ehdokkaana

Hjallis haluaa mullistaa suoma­laista politiikkaa



Työskenneltyään vuosia bisnesmaailman keskiössä Hjallis ymmärsi, että voidakseen oikeasti vaikuttaa asioihin olisi lähdettävä itse mukaan politiikkaan. Ja niin hän myös teki.

Lue lisää ›

Minulle on intohimo päästä vaikuttamaan asioihin ja saada aikaan muutoksia suomalaisessa politiikassa. Ihmiset tulevat usein turuilla ja toreilla luokseni ja kertovat, että asiat ovat huonosti. Silti he äänestävät samoja puolueita, jotka ovat häärineet politiikassa vuosikausia. Näin toimien mikään ei koskaan muutu.

Perustin Liike Nytin, koska haluan näyttää, että on uuden rakentaminen ja politiikan muuttaminen on mahdollista. Moni on sanonut, ettei tuosta mitään tule. Haluan näyttää, että kyllä muuten tulee.



– Hjallis Harkimo

Hjalliksen elämän kaksi kärkeä ovat perhe ja politiikka

Suorasanaisena tunnetulla Hjalliksella on myös herkkä puolensa, joka näyttäytyy harvemmin julkisuudessa. Hyvät suhteet läheisiin ovat hänen polttoaineensa.

"Minulle on tärkeää pitää huolta läheisistäni: pojistani, perheestäni ja ystävistäni. Haluan varmistaa, että kaikki pärjäävät.

Olen poikieni kanssa yhteydessä joka ikinen päivä. Yritän tukea heitä kaikessa, mitä ikinä haluavatkaan tehdä, ja auttaa ratkomaan ongelmia, kun sellaisia ilmaantuu. Vietämme paljon aikaa yhdessä, Sipoon talo on meille koko perheen kokoontumispaikka.

Äidin merkitys elämässäni on ollut suuri. Häneltä olen oppinut paljon esimerkiksi siitä, miten bisneksessä toimitaan ja tehdään asioita. Samat perusopit pätevät myös politiikkaan: pitää olla rehellinen ja kunnioittaa muita ihmisiä.

Danne, Leo ja Jolle sekä muut läheiseni ovat se voimavara, joka saa minut puskemaan eteenpäin kaiken keskellä. Perheen tuki on lopulta kaikkein tärkeintä."

Lue lisää ›

"Minä haluan muuttaa Suomea."